Maaliskuu
Äärimäisyyksien kuukausi
Hakku olalle ja töihin
Nyt ollaan tosissaan menossa kohti valoisampia aikoja. Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi, mutta se voi olla äärimäisyyksien kuukausi, jolloin lämpötila vaihtelee suuresti. Meteorologit syyttävät suurista vaihteluista sitä, että maaliskuussa erilaiset, toisiaan vastaan taistelevat ilmamassat törmäävät. Joskus lounaasta tuleva lämpö voittaa, joskus taasen koillisesta tuleva kylmyys pääsee vallalle; tämän lisäksi näiden ilmansuuntien väliset tuulet tuovat vaihtelevia lämpötiloja.
Pistä pensaat laihdutuskuurille
Useimpien puiden ja pensaiden leikkaaminen tehdään keväällä ennen kuin silmut puhkeavat tai kesällä, jolloin alkukesän kasvu on hidastunut. Uudempi tutkimus on osoittanut, että etenkin hedelmäpuiden, olosuhteillemme herkkien puiden ja keväällä mahlaa juoksuttavien puiden kohdalla leikkaaminen on parasta tehdä kesällä, koska haavat umpeutuvat nopeammin, kun puu kasvaa. Leikkaamisessa jo nyt on tosin se hyvä puoli, että ei tarvitse kamppailla lehtien kanssa.
Jos jokin pensas puutarhassasi täytyy leikata täysin alas, tulee sinun tehdä se nyt keväällä, mutta kevyemmän harvennuksen voit tehdä myös kesällä. Voit esimerkiksi odottaa siihen asti, että keväällä kukkivat pensaat ovat kukkineet loppuun ennen kuin harvennat ne – näin pääset nauttimaan täydestä kukoistuksesta. Muotoon leikatun pensasaidan, joka on kasvanut liian leveäksi tai korkeaksi, voit leikata kokonaan maalis- tai huhtikuussa. Muista, että saat tiheän ja kauniin pensasaidan, jos leikkaat sen vähintään kerran vuodessa, juhannuksen jälkeen. Jos pensasaita kasvaa paljon vielä loppukesän aikana, tasoitat sitä hieman seuraavan vuoden maalis-huhtikuussa. Voit myös leikata pensasaidan vasta heinäkuussa, ja siinä tapauksessa leikkaaminen kerran vuodessa riittää. Kuusi- ja tuija-aidat voit leikata nyt tai keskellä kesää, mutta muista, että ikivihreitä pensasaitoja ei voi leikata täysin alas. Ne eivät kestä niin rajua leikkausta!
Kasvihuone
Ja sitten tarvitaan taas mäntysuopaa!
Kasvihuone odottaa puhdistamista. Varmista, että käyt kaikki nurkat läpi ja että jälki on kunnolla puhdasta.
Nyt voi kylvää aikaiset kasvikset, etenkin ne, jotka peitetään muovilla kasvatuspenkissä tai kasvihuoneessa. Tämä koskee esimerkiksi salaattia, retiisejä, aikaista kukkakaalia, tilliä ja kirveliä. Kaiva ylös raparperia ja anna sen puhjeta – siitä tulee vuoden ensimmäinen kasvis kasvihuoneessa.
Jos kylvät sisätiloissa ruukkuihin, voit kylvää tomaattia, munakoisoa ja erilaisia maustekasveja kasvihuonetta varten, sekä selleriä ja purjoa myöhemmin ulos istutettavaksi.
Kylvä, kylvä, kylvä...
Nyt on kylvöaika! Nyt voit todella aloittaa! Muista, että siemenet itävät parhaiten, jos maaperä on ravinneköyhää ja mieluiten hieman hiekkaista. Kun siemenet ovat itäneet ja kun koulit pienet taimet isompiin ruukkuihin, on hyvä lisätä lannoitetta uuden ruukun pohjalle. Suurin osa taimista tarvitsee lisävaloa vielä tähän aikaan. Muutoin taimista tulee helposti hentoja ja pitkiä, eivätkä ne ulos vietäessä kestä kevätaurinkoa. Taimet eivät myöskään viihdy, jos lämpötila on liian korkea. Yölämpötila saa mielellään olla jonkin verran matalampi kuin päivälämpötila. Kylvä persiljaa kasvamaan jo maaliskuun alussa, samoin salviaa, timjamia ja oreganoa. Ensimmäinen aikainen yrttisato on kaikista paras!





Orange handled scissors are a