Tammikuu
Puutarha-askareita tammikuun valkeudessa
Sää on purevan kylmä, mutta joka tapauksessa ollaan menossa kohti valoisampia aikoja. Vaikka puutarha näyttää päällepäin aivan hiljaiselta ja lepotilassa olevalta, pinnan alla tapahtuu paljon. Puutarhatöitä tammikuussa? Sehän kuulostaa täysin hullulta. Pitäisikö askarrella jääkukkien parissa? Vaikka puutarhassa puuhastelu ehkä olisikin hyväksi niin ruumiille kuin sielulle, ei ole paljoa, mitä voit tehdä. Periaatteessa voit asettua nautiskelemaan ikkunasta näkyvästä talvimaisemasta. Ja jos nyt sormet sattuisivat syyhyämään oikein kunnolla, voit aina puuhailla ruukkukasvien parissa. Mutta... tottahan puutarhassa on aina jotain silmälläpidettävää – voit ehkä pelastaa jonkin pienen pensaan tai pitää huolta siitä, että linnut selviävät talven yli.
Varo koirien tassuja
Uusivuosi voi olla vaativaa aikaa. Kohmelon iskiessä ovat maito, vesi ja hieman suolaa hyvä parannuskuuri meille ihmisille. Suola ei sitä vastoin ole mitenkään hyväksi koirien tai kissojen tassuille, eikä myöskään kasveille. Kun on liukasta, käytä suolan sijasta tuhkaa tai soraa. Myös raitis ilma auttaa kankkuseen. Eli ulos reippailemaan!
Kukkivia oksia
Keväällä kukkivien pensaiden ja puiden, esimerkiksi pienen ruusukvittenin, näsiän, onnenpensaan ja omenapuun, oksia voidaan laittaa maljakkoon. Oksien tulee olla syvällä vedessä, ensin viileässä kunnes silmut puhkeavat, minkä jälkeen ne siirretään pikku hiljaa lämpimään huoneeseen. Suihkuta aina välillä suihkepullolla.
Vettä joka puolelle
Jos sinulla on loppuun kukkinut amaryllis, jatka sen kastelemista. Vähennä kastelua asteittain kunnes kasvi on täysin lakastunut. Istuta sipuli ulos keväällä, ja ota se sisään taas syyskuussa.
Suunnittele kesän kukkapenkit
Tutki jo tulleita siemenluetteloita ja suunnittele kukkapenkit ja kasvimaa valmiiksi ja tilaa siemenet! Kokeile myös uutuuksia! Niistä voi tulla vanhoja, hyviä ystäviä tulevina vuosina... Miten viime vuonna kävikään? Kylvitkö liikaa salaattia, menestyivätkö herneet, kaipasitko mansikoita ja sairastuivatko perunat?
Valaise kasvihuone
Kasvihuone saattaa näyttää hiukkasen ankealta. Mutta jos ripustat sinne valolyhtyjä tai lamppuketjun, on lopputulos todella koristeellinen ja elävöittää pimeää talviaikaa. Muista myös, että lumi, etenkin märkä lumi, voi särkeä lasiruutuja tai rikkoa muovin.
Jäästä tehtyjä lumilyhtyjä on hauska tehdä, ja ne valaisevat puutarhan kauniisti talvi-illan hämäryydessä. Täytä ämpärit vedellä ja anna niiden seistä ulkona, kunnes reunoille on syntynyt kunnollinen jääpeite. Joudut ehkä rikkomaan jäänpinnan ämpärissä, jotta voit kaataa keskellä olevan veden pois. Lyhdyt tarvitsevat happea, joten on parasta, jos koko jäälohkareen läpi kulkee reikä. Kokeile jääveistosten tekoa muusta materiaalista, esim. jäädyttämällä vettä vanhoissa maitotölkeissä saadaan tiiliskiviä, joista voi rakentaa hauskoja jäälyhtyjä. Anna mielikuvituksesi laukata!
Pikkulinnut tarvitsevat ruokaa
Ruoki pikkulintuja talvisin! Pikkulinnut pitävät auringonkukansiemenistä, kaurasta ja pähkinöistä. Ripusta ruokintatelineitä oksanhaaroihin pensaiden lähelle, missä linnut saavat syödä rauhassa kissoilta ja muilta petoeläimiltä. Voit seurata, mitkä pikkulinnut syövät mitäkin ja mitkä kaikki lajit vierailevat juuri sinun lintulaudallasi. Myös oravat ja jänikset saattavat löytää ruokintapaikalle!
Mitä lumen alta löytyykään...
Jos lumipeite on paksu, saattaa olla hyvä polkea lunta nuorten hedelmäpuiden ympäriltä - näin myyrät eivät pääse ryömimään rungon luo lumen suojissa. Vaikka sinulla olisi rungonsuoja rungon ympärillä, voi pieni myyrä päästä ryömimään sisään suojan alta. Jos olet suojannut puun kanaverkolla tai vastaavalla, polje lumi kasaan verkon ulkopuolelta.





Orange handled scissors are a