Lokakuu
Aika pistää puutarha pakettiin.
Keskilämpötila lokakuussa on 9,1 astetta. Pakkaspäiviä on kolme, ja vettä sataa 76 mm. Aurinkoa näkee yhä harvemmin. Päivät ovat lyhyempiä, ja auringonpaistetta on vain 103 tunnin verran.
On hieman surullista, että puutarha täytyy pakata talteen, mutta päivien lyhetessä ja kylmentyessä vaihtoehtoa ei ole.
Lokakuu on kuitenkin yksi puutarhavuoden kiireisimmistä kuukausista. Viimeisetkin perunat on nostettava ja omenat ja päärynät poimittava ja varastoitava. Puutarhan juurekset on poimittava ja varastoitava – ne on pakastettava tai keitettävä säilytystä varten. Puutarhakalusteet on käsiteltävä öljyllä ennen talviteloille asettamista, komposti on käännettävä, ja osa kompostoidusta aineksesta on käytettävä keittiöpuutarhassa. Perennat on halkaistava. Nurmi on leikattava kenties viimeistä kertaa. Haravointi on välttämätön. Viimeiset syyssipulit on istutettava ja rikkaruohot kitkettävä, jotta keväällä olisi helpompaa. Ruukut on pian suojattava pakkaselta ja erityiset varsimukulat laitettava laatikoihin rahkasammaleen kanssa ja varastoitava jonnekin viileään tilaan. Kasvihuoneessa viimeiset tomaatit ovat valmiita poimittaviksi. Kasvihuone on myös siivottava. Ehkäpä olisi aika istuttaa uusia hedelmäpuita ja -pensaita. Huh! Pelkkä työsaran ajatteleminenkin uuvuttaa, mutta hyvänä puolena työn keskellä voi nauttia raittiista ilmasta ja kerätä voimia pitkiä talvikuukausia varten.
Keittiöpuutarha
Jos et ole jo nostanut kukkapenkkejä keittiöpuutarhassa mutta sinulla on raskasta savimaata, on hyvä idea tarttua lapioon ja kääntää maa. Työ käy helpommin, jos joukkoon lisää santaa ja kompostiaineksia. Jos maaperä on hiekkaista, lisää reilusti kompostiainesta ja rahkasammalta.
Maanmuokkaajan käyttöä ei suositella. Käytä lapiota. Maanmuokkaaja rikkoo maaperän murenevan rakenteen. Maaperän rakenteen pitäisi muistuttaa leivänmuruja. Maa-aines näyttää hyvältä muokkauksen jälkeen, mutta koska se on rikkoutunut, se romahtaa pian ja happisisältö vajoaa.
Se on hyvä ratkaisu, jos sinulla on kohotetut penkit. Tällöin tulisi muokkaajaa käyttää lapion sijasta. Aseta lopuksi hyvä, lämmin kompostipeite, jonka tulisi olla siinä vain talven yli. Kohotetun penkin voi tehdä merkitsemälle se niin, että se on metrin levyinen. Pituudella ei ole väliä. On tärkeää, että yllät penkin toiselle puolelle ja keskustaan molemmilta puolilta ilman mullan päälle astumista. Leveyteen vaikuttaa siis käsiesi pituus.
Kun olet saanut sen valmiiksi, kaiva auki koko penkki. Tämä on vaikein vaihe, mutta se on tehtävä vain kerran kymmenessä vuodessa.
Kaiva vähintään kahden lapiomitan syvyydelle. Sekoita mullan joukkoon kolmannes kompostiainetta.
Täytä penkki seoksella. Penkki kohoaa nyt korkeammalle, mistä sen nimikin on lähtöisin. Se on nyt kevyt ja täynnä ilmaa.
Suojaa se pehmeällä kompostikerroksella. 5-8 cm:n kerros lämmittää maaperää ja edistää maaperän pienkasvistoa. Haravoi keväällä kovat osat uudelleen, ja tämän jälkeen maaperä on valmis muokattavaksi.
Yhteen asiaan on kuitenkin kiinnitettävä vielä huomiota. Jos sinulla on etanaongelma, käy läpi komposti, ennen kuin lisäät uutta ainesta. Lisää kompostiherätettä lokakuun lopussa. Tuohon mennessä etanat ovat jo kaivautuneet tai piiloutuneet muualle. Pidä niitä silmällä uudestaan huhtikuussa.
Hedelmät ja vihannekset pitäisi varastoida jonnekin kuivaan ja viileään paikkaan. Muista varastoida hedelmät erilleen vihanneksista. Varastokellarin voi tehdä puutarhan antimien säilöntää varten käyttämällä suurta ja kuivaa tilaa ja kaivamalla sen maan alle. Aseta pohjalle kuivatusta varten riittävä kerros karkeaa soraa ja hiekkaa. Sijoita ämpärit ja laatikot sinne, jotta antimet eivät kastu mahdollisen tulvimisenkaan ajan. Peitä "kellarin" yläosa puukannella ja erittäin kylmällä säällä talvimatolla. Muista lisätä kannen päälle putki ilmanvaihtoa varten.
Kukkatarha
Syyskuu on juuri päättynyt. Se oli ihanteellista aikaa ruohon kylvämiseen. Jos et saanut sitä aikaiseksi, maaperässä on vielä riittävästi lämpöä kylvöä varten. Ei kannata kuitenkaan odottaa, että nurmella voisi astella ennen kevättä. Ruoho kasvaa jopa 5–6 celsiusasteen lämpötilassa. Kevään tullessa vasta kylvetty nurmi versoo ja kasvaa nopeasti.
Vanhan nurmikon kohdalla on syytä ehkäistä sammaloituminen keväällä ja sienivaivat lumen sulamisen jälkeen. Ilmasta nurmikko hyvällä haravalla ja tee siihen reikiä talikolla, jotta vesi imeytyy nopeasti. Sammaleen ehkäisemistä voi edistää siirtämällä pois kaikki kuolleet lehdet ja mädäntyneet pudonneet marjat.
Nosta herkempien kukkien varsimukulat ennen pakkasia, mukaan lukien daaliat, begoniat ja jotkin liljat. Säilytä ne viileässä laatikossa, jossa on rahkasammalta.
Kevätsipulit olisi hyvä istuttaa syyskuussa, mutta sen voi tehdä myös lokakuussa. Istuta hyvin aikaiset ja pienet kasvilajit. Ne kestävät paljon kauemmin kuin monet hybridilajit. Jätä kuolleet latvat paikoilleen. Ne suojaavat pakkaselta.
Syksy on loistavaa aikaa etsiä perennoja. Näet nyt, kuinka suuriksi monet perennat kasvavat ja miltä ne näyttävät.
Ruohoreuna on helppo saada aikaan ja todella hieno, mutta se on vaikea pitää hallinnassa siten kuin alun perin sen suunnittelit. Suuremmat ovat takana ja pienemmät edessä. Pidä sininen ja valkoinen väri erillään.
Luonnolla on keinonsa muuttaa asioita, joten pitkäksi tarkoitetut saattavatkin jäädä pätkiksi ja päinvastoin. On kokeiltava muutamia kertoja nähdäkseen, mitkä lajikkeet kasvavat parhaiten puutarhassa.
Hedelmätarha
Syksyllä on tarjolla valtavasti hedelmiä, joten varmista, ettei oksia ole katkennut liiasta painosta. Leikkaa vahingoittuneet oksat, jotta ne eivät levitä sienitauteja. Poimi omenat, kun ne ovat kypsiä. Tällöin ne irtoavat varresta kevyen kääntämisen jälkeen. Kiedo ne mieluiten silkkipaperiin, jotta ne säilyisivät kosteina.
Istuta uudet puut tässä kuussa. Valitse lajikkeita, jotka eivät vaadi suihkutusta. Kysy puutarhamyymälästä. Valittavana on monta lajiketta.
Älä unohda pähkinöitä. Ne kasvavat nopeasti, kestävät rajuakin karsimista ja tuottavat hedelmiä silloinkin, kun kaikki muu on jo poimittu. Onnistut varmasti, jos istutat kaksi eri lajiketta.
Kasvihuone
Ota viimeiset tomaatit kypsymään ikkunalaudalle. Heitä pois tomaattikasvit nyt, kun ne ovat jo vanhoja ja homeisia. Pese kasvihuone huolella pehmeällä saippualla ja toista sama käsittely keväällä. Tyhjennä pienet pensaskasvit ja tarkista alppiruusun kasvu kukkalaatikoissa ja aseta ne kasvihuoneeseen. Ne pysyvät hyvin suojattuina talven läpi ja kukkivat keväällä ensimmäisten joukossa.