Onni löytyy monimuotoisesta puutarhasta

Kun luonto voi hyvin, myös me ihmiset voimme hyvin. Onneksi hyvinvointia ja onnellisuutta ei tarvitse etsiä kaukaa – jo reissu omalle takapihalle tai puutarhaan riittää.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen ei ole monimutkaista. Siinä hyvät uutiset jokaiselle pihan, puutarhan tai vaikka parvekeviljelmän omistajalle. Elinvoimainen puutarha kun on mahdollisimman monimuotoinen.

Hyvinvoiva ja oikein hoidettu puutarha houkuttelee paikalle elintärkeitä hyönteisiä, joiden aherruksen ansiosta kasvit kukoistavat ja ruoat kasvavat. Ulkona työskennellessä myös oma olomme kohenee, aina hyötyliikunnasta ja mielen virkistymiseen. Voidaankin siis puhua todellisesta hyvinvoinnin ketjureaktiosta.

Jokainen meistä voi edistää luonnon monimuotoisuutta. Pienellä vaivalla ja oikeilla vinkeillä oman pihapiirin tai vaikka parvekkeen voi muuttaa kutsuvaksi keitaaksi, jossa kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. 

Mistä on oikeastaan kyse?

Ilmastonmuutos köyhdyttää luontoa kaikkialla maailmassa. Kun elinympäristöt muuttuvat, yhä useampi eläin- tai kasvilaji kuolee sukupuuttoon. On arvioitu, että jopa miljoona lajia tulee katoamaan seuraavien vuosikymmenien aikana.

Olisi helppoa ajatella, että ilmastonmuutos ei ole vielä saapunut meille tänne pohjolaan. Päästäänhän Suomessa yhä nauttimaan neljästä varsin erilaisesta vuodenajasta. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että myös meidän ainutlaatuinen luontomme ja ekosysteemimme ovat jo nyt koetuksella. 

Moni ei tiedä, että vain 40 prosenttia Suomen jäkälistä ovat elinvoimaisia. Tai että myös meiltä löytyy jopa 2600 uhanalaista eläinlajia, joista 480 ovat jo äärimmäisen uhanalaisia.

Samalla ilmastonmuutos herättää syvää huolta ja avuttomuuden tunnetta. Kun on kyse maailmanlaajuisesta ilmiöstä ja kokonaisen planeetan tulevaisuudesta, onko yhden ihmisen teoilla edes merkitystä ja voimmeko ylipäätään auttaa luontoa?

Lohdullinen vastaus on, että kyllä voimme – ja vieläpä varsin yksinkertaisin keinoin.

Näillä käytännönläheisillä vinkeillä vaalit luontoa ja edistät monimuotoisuutta ympäri vuoden pihan, puutarhan tai vaikka viljelypalstan omistajana. Nyt saa kädenjälki näkyä.

Näin säästät luontoa ja edistät monimuotoisuutta eri vuodenaikoina

Keväällä

Leikkaa puut ja pensaat. Tämä ekoteko lisää puiden ja pensaiden hyvinvointia ja kiihdyttää niiden kasvua. Tartu siis Fiskarsin oksasaksiin ja napsi kuolleet ja vaurioituneet oksat pois. Sopiva ajankohta leikkaamiselle on keväällä ennen silmujen puhkeamista.

Istuta sato. Perusta kasvimaa tai astiaviljelmä, joka tuo iloa aina alun aherruksesta sadonkorjuuseen asti. Luonto, terveys ja kukkaro kiittävät, kun kasvatat ruokasi itse.

Torju vieraslajeja. Poista muita kasveja häiritsevät haitalliset rikkakasvit jo keväällä tai viimeistään kesän korvilla. Fiskarsin kitkentätyökaluilla rikkaruohojen poistaminen onnistuu täysin luonnonmukaisesti ilman haitallisia myrkkyjä.

Kesällä

Suosi hallittua hoitamattomuutta. Vältä pihan tai puutarhan ylihoitamista – istuta esimerkiksi luonnonkukkia ja jätä pieni osa nurmikosta kokonaan leikkaamatta. Näin houkuttelet paikalle hyönteisiä ja tarjoat niille otolliset elinolosuhteet.

Kastele fiksummin. Kerää sadevesi talteen tynnyreihin kastelua varten ja säästä vettä tehokkaasti Fiskarsin sadettimilla ja ajastimilla.

Auta eläimiä pienin teoin. Rakenna hyönteishotelli tai asettele kesähelteellä vesiastioita pihalle ja puutarhaan. Näin linnuille, oraville ja muille janoisille pikkueläimille riittää juotavaa.

Syksyllä

Kerää syyssato talteen. Hyödynnä kaikki kasvattamasi ruoat, jotta mitään ei mene hukkaan. Kompostoi kaikki ylimääräinen. Kompostoimalla jätteet muuttuvat ravinteikkaaksi mullaksi.

Istuta monivuotisia kasveja, puita ja pensaita. Kauneutensa lisäksi varsinkin perennat ovat hyönteisten ja lintujen mieleen.

Panosta oikeanlaisiin työkaluihin.

Oikeanlaisten työkalujen käyttö edistää luonnon hyvinvointia. Esimerkiksi puut paranevat leikkaushaavoista nopeammin, kun käytössä on oikea tekniikka ja laadukkaat oksasakset.

Löydä onnen työkalut Fiskarsilta

Laadukkaisiin työkaluihin ja lisätarvikkeisiin panostaminen säästää luonnonvaroja ja ympäristöä ja tekee puutarhanhoidosta aidosti mukavaa.

Muista nauttia.

Puutarhanhoidon kuuluu olla myös rentouttavaa. Muista siis nautiskella ja pysähtyä välillä ihailemaan kaunista puutarhaasi. Myös meidän ihmisten hyvinvointi lähtee pienistä teoista.