
Perinteemme
Vuodesta 1649 nykypäivään.
Fiskars sai alkunsa, kun Fiskarsinjoen varrelle perustettiin rautaruukki vuonna 1649. Joki tarjosi yhtiölle vesivoimaa, kulkuväylän maailmalle sekä nimen, joka yhä tänäkin päivänä merkitsee korkeaa laatua, oivaltavaa suunnittelua ja syvää kunnioitusta meille elintärkeää luontoa kohtaan.
Kuluneisiin vuosiin mahtuu paljon. Maailma on tällä välin muuttunut teollistumisen, jatkuvien innovaatioiden ja myös murrosten kautta; sähkövalo keksittiin, ja penisilliini, ja Yhdysvallat perustettiin
Fiskarsin ollessa jo olemassa.

2023: Suomen arvostetuin brändi
Vuonna 2023 kuluttajat äänestivät Fiskarsin viidettä kertaa Suomen arvostetuimmaksi brändiksi. Tämä tunnustus merkitsee paljon ja kannustaa jatkamaan järkähtämätöntä työtä korkealaatuisen ja pitkäikäisen, yksityiskohdiltaan hiotun ja muotoilultaan ajattoman suunnittelun parissa.

2020: Maailman paras design-tiimi
Vuonna 2020 Fiskarsin muotoilutiimi sai Red Dot: Design Team of the Year-tunnustuksen, joka on aiemmin jaettu muun muassa Ferrarin, Applen ja Adidaksen muotoilutiimeille. Fiskarsin muotoilu innoittuu yhä Fiskarsin ruukista ja etenkin sitä ympäröivästä luonnosta.

2000-luku: Fiskars-konserni laajenee
2000-luvulla Fiskars-konserni keskittyi kuluttajatuotteisiin ja kasvoi yritysostoin. Iittalan osto vuonna 2007 vahvisti yhtiön asemaa keittiötuotteiden alueella. Nykyään Fiskars-konsernin brändiperheeseen kuuluvat muiden muassa Fiskars, Georg Jensen, Royal Copenhagen, Wedgwood, Moomin Arabia, Gerber, Iittala ja Waterford.

1990-luku: Uusi kirvesinnovaatio
Fiskarsin Handy-kirvessarja esitteli muovivartiset kirveet, joiden keveys ja halkaisuvoima herättivät laajaa ihastusta. Fiskarsin tuotekehittelyn tuloksena syntynyt teräksen ja erikoismuovin liitos oli kestävyydessään omaa luokkaansa.

1980-luku: Fiskars tekee haravoinnista kevyttä
Vuonna 1985 Fiskars jatkoi oranssikahvaisten saksien viitoittamalla tiellä ja teki haravoinnista pysyvästi kevyempää tuomalla markkinoille uudet muovilapaiset haravat. Kestävät ja kepeät haravat saavuttivat pian markkinajohtajan statuksen.

1977: Uuteen maailmaan
Oranssikahvaisten saksien suosion siivittämänä Fiskars aloitti maailmanvalloituksensa perustamalla tehtaan Yhdysvaltoihin vuonna 1977. Ikoniseen asemaan nousseet sakset löytyvät nykyään myös esimerkiksi Museum of Modern Artista New Yorkista.

1967: Oranssit kahvat maailmalle
Fiskarsin vankka metallinkäsittelyosaaminen, muovituotannon mukaan tulo sekä halu kokeilla uutta johtivat vuonna 1967 maailman ensimmäisten muovikahvaisten saksien syntyyn. Oranssikahvaiset klassikkosaksemme tehdään edelleen Billnäsin-tehtaallamme, ja jokainen pari testataan käsin.

1940: Massatuotannon synty
Selvittyään 1930-luvun lamakaudesta ja toisesta maailmansodasta Fiskarsin johto pääsi viimein toteuttamaan suunnitelmansa yhtiörakenteen uudistamisesta massatuotannon aloittamiseksi.

1920-luku: Parempaa terästä, paremmat työkalut
1920-luvulla Fiskarsin tuottavuus parani ja tuotevalikoima laajeni uusien teräksenkäsittelymenetelmien myötä. Fiskars perusti Suomen ensimmäisen metallijousitehtaan.

1890-luku: Juuret myös Sorsakoskella
Fiskarsin paistinpannut ja kattilat valmistetaan pohjoissavolaisessa Sorsakosken kylässä. Tehdas on ollut erottamaton osa Sorsakoskea ja koko Leppävirran aluetta jo vuodesta 1891, ensin Hackmanin ja myöhemmin
Fiskarsin tehtaana.

1837: Konepajojen ykkönen
Vuonna 1837 Fiskars teki jälleen uraauurtavaa työtä Suomessa, kun kylään perustettiin maan ensimmäinen konepaja, joka aloitti höyrykoneiden valmistamisen ensimmäisten joukossa koko maailmassa.

1832: Innovaation aika
Vuonna 1832 Fiskars perusti Suomen ensimmäisen hienotaepajan laajentaakseen tuotantoaan haarukoihin sekä saksiin, joista myöhemmin tuli maailman suosituimmat.

1783: Raudasta kupariin
Vuonna 1783 rautaruukki siirtyi Björkmanin suvun haltuun ja tuotanto keskittyi läheisen kaivoksen kuparimalmin jalostamiseen.

1649: Alku
Kaikki alkoi vuonna 1649, kun Peter Thorwörste sai luvan perustaa masuunin ja sepänpajan pieneen Fiskars-nimiseen kylään.

Fiskars-brändi
Fiskarsin tarkoitus on lisätä ihmisten onnellisuutta tekemällä päivittäisistä askareistamme mukavampia, sujuvampia ja kestävämpiä. Fiskarsin puutarhaan, keittiöön ja luoviin askareisiin suunnitellut tuotteet ovat korkealaatuisia, ajattoman toimivia ja inspiroivia, tarjoten kestävää iloa ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle.

Fiskars-yhtiö
Fiskars on osa Fiskars-yhtiötä, konsernia, jonka designvetoiset brändit ovat tuttuja kodeista, puutarhoista ja ulkotiloista. Muotoilumme pohjaa vahvaan brändiosaamiseemme sekä kuluttajalähtöisyyteen luodessamme
huomisen klassikoita. Yhteinen tavoitteemme on tehdä arjesta ainutkertaista.