Terveytesi on meille tärkeää

Kehittyvän koronavirusepidemian ja epävarmuuden aikana hyvinvointisi ja turvallisuutesi varmistaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Seuraamme jatkuvasti Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä Suomen hallituksen ja terveysviranomaisten ohjeistusta ja mukautamme toimintaamme ohjeiden mukaisesti.

Olemme ottaneet käyttöön lukuisia ylimääräisiä suojatoimenpiteitä omissa toimipisteissämme ja teemme jatkuvaa yhteistyötä toimittajiemme ja jälleenmyyjiemme kanssa varmistaaksemme kaikkien osapuolten turvallisuuden.  

Verkkokauppamme on avoinna normaalisti ja olemme ryhtyneet turvallisuutta ja terveyttä edistäviin toimiin varastollamme. Yhteistyökumppanimme UPS ottaa koronaviruksen huomioon kaikissa toimituksissaan. Suosittelemme, että otat käyttöön UPS My Choice -palvelun, jonka avulla sovitat kotiin tehtävät toimitukset omaan aikatauluusi ja päätät itse toimitustavan, -paikan ja -ajan.

Näinä epävarmuuden aikoina on tärkeämpää kuin koskaan löytää onnellisuutta pienistä arkipäivän asioista. Kannustamme kaikkia pitämään välillä taukoa uutisvirrasta ja sosiaalisen median päivityksistä, ja nauttimaan ruoanlaitosta, puutarhanhoidosta, askartelusta ja viettämään laatuaikaa läheisten kanssa. Tehdään kodistamme se paikka, jossa on helppo ja hyvä olla.

Kiitos, että olet osa Fiskars-yhteisöä.

Pidetään huolta toisistamme,
Fiskars-tiimi