Kasvien hoito pienissä tiloissa

Luovuus kukkii neliöihin katsomatta. Kasvien hoito onnistuu mainiosti myös sisätiloissa – silloinkin, kun tilaa on rajatusti. Vehreän keitaan voi perustaa myös kaupunkiasuntoon tai pienen yrttitarhan loihtia vaikka parvekkeelle.

Työkalumme on suunniteltu kasvien istutukseen ja hoitoon sekä mullanvaihtoon pienissä tiloissa, jotta kaikenlaiset puutarhat ja puutarhurit pärjäisivät hyvin.

Kasvienhoitotyökalut pienissä tiloissa työskenteleville puutarhureille

Kun rakastat kasveja, ansaitset kätevimmät työkalut niiden hoitamiseen, missä ikinä puutarhasi sijaitseekaan.

Multakauha mullan siirtämiseen ja istutukseen

Multakauhassa on tavallista isompi kauha, joka helpottaa istutusta ja mullan siirtämistä ruukkuihin.

Osta multakauha

Kastelukannu ja suihkepullo huone- ja ulkokasveille

Kastelukannu vaivattomaan kasteluun eri korkeuksissa ja kulmissa. Suihkepullo sopii hellävaraista käsittelyä vaativien kasvien hienovaraiseen sumutteluun.

Osta kastelukannu tai suihkepullo

Pienissäkin tiloissa voi kasvaa suurenmoisia asioita

Kaikki puutarhurit eivät aherra ulkona

Puutarhuri voi olla myös ilman pihaa tai puutarhaa. Unelmien keitaan voi perustaa myös sisätiloihin, kunhan muistaa valita valo-olosuhteisiin sopivat huonekasvit. Osa kasveista on auringonpalvojia, osa taas viihtyy parhaiten puolivarjossa.

Aina löytyy kasvunvaraa

Jos parveke tai terassi tuntuvat ahtailta, kasveja ja yrttejä voi kasvattaa myös pystysuunnassa. Ylös kipuavat ja roikkuvat kasvit vievät tavallista vähemmän tilaa.